Pienenä ajatuksena oli askarrella erilaisia kännykän kuoria, mutta pakkaukset sisältävät vain 5 kappaletta kutakin tuotetta. Hintaa tuotteella on muutama euro, mutta pakkaukset ovat mielestäni pienet. Sen sijaa, että askartelisin kännykän kuoria, ajattelin vähän esitellä mitä näillä askartelutuotteilla voisi tehdä. Tuotteet ovat:
Monday, July 22, 2013
DIY Blippo Decoden
Tässä postauksessa vuorossa on Blippon decoden-tuotteet. Decoden tarkoittaa puhelimen koristelua ja kun Japanista on kyse, voitte vain arvailla millaisesta ällösöpöilystä on kyse. Oikeasti kyseessä on useimmiten todella hienot ja taideteosmaiset tekeleet. Käytännöllisyydestä voidaan olla montaa mieltä. Ilmiöön törmäsin käydessäni Japanissa pari vuotta sitten, eikä se rajoitu vain kännyköihin vaan on laaja ilmiö kaiken näköisessä koristelussa. Valikoimaa oli todella paljon, ja jotkut toteuttavat koristeet itse esimerkiksi polymeerimassasta kuten fimosta tai cernitistä. Itselleni ostin tuolloin vain erikokoisia irtotimantteja, mutta katselin kiinnostuneena myös muuta tarjontaa.
Pienenä ajatuksena oli askarrella erilaisia kännykän kuoria, mutta pakkaukset sisältävät vain 5 kappaletta kutakin tuotetta. Hintaa tuotteella on muutama euro, mutta pakkaukset ovat mielestäni pienet. Sen sijaa, että askartelisin kännykän kuoria, ajattelin vähän esitellä mitä näillä askartelutuotteilla voisi tehdä. Tuotteet ovat:
Pienenä ajatuksena oli askarrella erilaisia kännykän kuoria, mutta pakkaukset sisältävät vain 5 kappaletta kutakin tuotetta. Hintaa tuotteella on muutama euro, mutta pakkaukset ovat mielestäni pienet. Sen sijaa, että askartelisin kännykän kuoria, ajattelin vähän esitellä mitä näillä askartelutuotteilla voisi tehdä. Tuotteet ovat:
Labels:
askartelu,
koristeltua,
nuket,
teipit,
vanhasta uutta
Sunday, July 21, 2013
DIY Blippo Candy
Blippo etsi Facebook-sivuillaan bloggaajia arvioimaan tuotteitaan. Kokeilen mielelläni uusia juttuja, joten tässä sitä mennään. Tilailen mielelläni Blipposta tavaraa, yleensä Rilakkuma tai My Melody -aiheisia, joten tällä kertaa valikoin tuotteita käsityö-persoonana ja blogin näkökulmasta. Valitsinkin kaksi erilaista tee-itse-karkkisettiä sekä muutamia puhelinten koristeluun tarkoitettuja tarvikkeita. Blippon pakettien toimitusaika on 1-3 viikkoa. Toimitusajasta tämänkin paketin kohdalla kertoo se, että aloin miettimään tuleeko se perille ollenkaan. Toisen karkkisetin pahvit olivat kärsineet matkasta, mutta sisältö oli kunnossa. Edessä on sen verran pitkä postaus, että päätin jakaa sen kahtia. Tämä postaus käsittelee karkkisettejä ja seuraava decoden-tuotteita.
Ensimmäisenä käyn läpi karkkisetit, jotka ovat:
Ajatuksenani oli testailla näitä tuotteita isommalla porukalla, mutta kesällä kaikki (myös minä, kuten edellisessä postauksessa oli puhetta) ovat kiireisiä. K tuli kuitenkin testaamaan tee-itse-nameja kanssani.
Kuvia pystyy klikkaamaan suuremmiksi. Kuvia koko väkertämisestä on mahdollista katsoa omasta kansiostaan: DIY Blippo. Kaikki kuvat eivät blogiin mahtuneet, joten suosittelen lämpimästi kurkkaamaan.
Aloitimme sushi-karkeista, jotka pakkauksia tarkastellessa vaikuttivat monimutkaisemmilta. Japanilaiseen tapaan ohjeistus löytyy myös tekstien lisäksi värikkäästi kuvitettuna, mikä on hyvä juttu, sillä kummassakaan paketissa ei ollut ohjeistusta suomeksi tai englanniksi. Plussana aineosat löytyivät englanniksi. Näiden karkkisettien tekemisessä oli samanlainen jännitys, kuin esimerkiksi amerikkalaistyylisten pannukakkujen paistaminen tai pyykin peseminen Japanissa ollessani: ohjeet ovat kielellä, jota et ymmärrä, joten homma selviää vain kokeilemalla.
Ensimmäisenä käyn läpi karkkisetit, jotka ovat:
ja

Wednesday, June 26, 2013
Virkatut tossut vauvalle
Huoh, taas on se aika vuodesta kun kiirettä pitää ja jatkuvasti ollaan menossa. Eli siis kesä. Kevät minulla meni kiireisenä tehdessäni opinnäytetyötä ja valmistuessani koulusta. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Välissä ehdin kuitenkin tehdä pieniä projekteja, kuten nämä converse-tyyppiset virkatut tossut suvun uusimmalle jäsenelle ristiäislahjaksi.
Thursday, May 23, 2013
Minä. Vahingossa. Desucon 2013
How did this happen? Viimeksi olen Desuconissa käynyt vuonna 2010. Tykkäsimme kyllä tuolloin Desusta paljon ja olimme sitä mieltä, että ehdottomasti tulemme uudestaan. Esteeksi taisi kuitenkin tulla raha. Jos muistan oikein niin Desu-lipun hinta nousi, ja se yhdistettynä matkakuluihin, majoitukseen ja ruokiin olemattomalla opiskelijabudjetilla oli paha yhdistelmä. Mutta nyt, kolme vuotta myöhemmin heräsi kiinnostus lähteä katsomaan mitä Desuconille kuuluu. Käytännössä mikään ei ole muuttunut, verrattuna kolmen vuoden takaiseen. Budjetti ei ole juurikaan sen isompi. Hetki on kuitenkin jollain tavalla oikea.
Wednesday, May 22, 2013
Verho, panta ja huivi
Ilmat ovat vihdoin alkaneet lämmetä ja aurinko paistaa täällä Joensuussakin. Asuntomme sijaitsee kulmassa, johon paistaa koko päivän aurinko eli voitte kuvitella, että täällä on välillä lämmin! Keittiössä on pieni ikkuna, jossa ei tähän asti ollut mitään verhoa. Aurinko paistoi siitä hyvinkin tehokkaasti hellalle, ja ruokaa laittaessa koko keittiö oli todella lämmin. Eihän siihen mennytkään kuin pari vuotta, että keksimme A:n kanssa tehdä tehdä siihen itse verhon. A iski karmeihin pari naulaa ja minä ompelin verhon kirpparilta kahdella eurolla ostamastani kietaisuhameesta.
Keittiö on pysynyt mukavan viileänä, vaikka sen yhteydessä oleva olohuone onkin auringon takia välillä kuuma. Nyt kelpaa odotella niitä helteitä.
Keittiö on pysynyt mukavan viileänä, vaikka sen yhteydessä oleva olohuone onkin auringon takia välillä kuuma. Nyt kelpaa odotella niitä helteitä.
Lahjoja 2013
Juhlin syntymäpäiviäni tässä eräänä päivänä pienimuotoisissa juhlissa. Ystävät kyllä tuntevat hyvin minut ja toivat kaikkia kivoja askartelujuttuja. Myös sisko lähetti ihan paketin postissa.
Aivan upeita itsetehtyjä kortteja.
Aivan upeita itsetehtyjä kortteja.
Tuesday, May 21, 2013
Äitienpäiväkortit 2013
Äitienpäivä tuli ja meni, mutta muistin kyllä äitiäni ja isoäitejäni. Muista kiireistä johtuen en ole ehtinyt päivittää.
Tänä vuonna päätin askarrella yksinkertaiset äitienpäiväkortit. Internetin (ja Pinterestin) inspiroimana päädyin virkkaamaan pienet sydämet ovaali-aukkoisiin korttipohjiin. Taustalle pala kuviotua paperia, ja tekstit. Valmis. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Tein kaikille samanlaiset kortit.

Subscribe to:
Posts (Atom)