Kun päivässä ei ole tarpeeksi tunteja....
Käy näin: blogi ei päivity, energia katoaa muuhun.
Kun kuviot muuttuvat, sitä yllättää itsensä ja muut - ja muuttaa Espooseen. Ajatukset ovat olleet pitkään blogissa. Voi kun voisi kytkeä aivonsa johdolla koneeseen ja ajatella suoraan mietteet tekstiksi! Olen myös huomannut, että haluan tehdä liian paljon asioita suhteessa tuntimäärään, joka minulla on päivässä käytössä.
Olen puuhaillut viimeiset pari kuukautta muuton, koulutuksen ja työssäoppimisen parissa. Näin iltasella sain viimein järjestettyä itselleni hiukan blogi-aikaa.
Pari viikkoa sitten kävin Desuconissa, tällä kertaa pitkästä aikaa kaveriporukalla. Päätin pukeutua viime syksystä asti työtämääni (ja kevät talvella valmistuneeseen) steampunk-asuun, jonka tekemisestä kerron tarkemmin seuraavassa postauksessa (johon ei kestä paria kuukautta!).