Tuesday, August 31, 2010

Kirahvilakanat

Serkkuni pyysi, että tekisin hänen tulevalle lapsellensa pussilakanat. Sukupuoli ei ole tiedossa, ja kliseiset vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset olivat ehdoton ei-ei. Kuvallekaan ei annettu kriteereitä.

Väreissä päädyin keltaiseen, kohtalaisen sukupuolineutraaliin väriin, jota avomieheni inhoaa. Kuva-aiheeksi valitsin kirahvin.


Värjäsin kankaan itse ensimmäistä kertaa ja lopputulos oli yllättävän hyvä. Isompi pala kaipasi kyllä vähän isompaa värjäysastiaa, mutta muuten tuli todella tasaista.


Sapluunana käytin kontaktimuovia.


Kirahvit saivat punaiset täplät. Lisäksi piirsin niille vielä kangastussilla silmät ja hännän.


Valmis setti. Lisäksi annan lapselle myös Sankarit-kuvalla painetun pienen tyynyliinan, jonka senkin olen kursinut itse kokoon. Koko prosessi oli sen verran erikoislaatuinen, että tuskin teen pussilakanoita ihan vähään aikaan. Tyynyliinoissa on tarpeeksi minulle!

Tasan viikon päästä olen tähän aikaan hengailemassa Amsterdamin lentokentällä odottamassa lennon lähtemistä kohti Tokiota. Ensi viikon tiistaina lähden Japaniin viideksi kuukaudeksi vaihto-opiskelemaan. Tästä syystä Kuparirusetin päivittäminen tulee hiljenemään siksi aikaa. Mukaan aion ottaa puikot ja vähän lankaa, niin että jotain saatan tehdä, sillä viisi kuukautta ilman käsitöitä kuulostaa kamalalta ja vaikealta.

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.