Olen tällä viikolla aloittanut mekon tekemisen. Kaavat piirretty, kankaat leikattu ja tuossa äsken saumuroin sekä vuorikankaan, että päällyskankaankin. Tein keväällä ja alkukesästä itselleni cosplay-asun tämän vuoden Animeconiin ja siitä jäi mustaa muistaakseni jonkin sortin puuvillakangasta yli. Mekon valmistuttua esittelen sen ohjeen ja muuta tarkemmin.
Ajatus tähän kellohelmamekkoon tuli melkein täysin puun takaa. Halusin tehdä itselleni hameen ja tutkin ohjeita, ja valitsin kellohelmamekon ohjeen. Tarkoitus oli tehdä siitä vain alaosa, mutta kangasta oli yhä niin paljon, että päätin samantien tehdä siitä mekon, vaikka onkin jo talvi ja mekko on oikeastaan kesämekko. Samanlaisen mekon olen ajatellut jo ennen tätä tehdä sisareni häihin, mutta se kangas, josta mekon häihin tekisin on yhä hävöksissä. En voi ymmärtää minne se on mennyt. Tämä musta mekko on tavallaan kokeilukappale.
Tällä hetkellä minulla on tekeillä myös neulottu palmikkotunika. Päätin tehdä siitä raidallisen yksivärisen sijaan. Käyttämäni langat ovat Rose Mohairin musta ja punainen.
Tällä kertaa aion vähän esitellä työvälineitäni ja kerron mitä olen tehnyt. Tekeleitä en kuitenkaan vielä esittele sillä minun pitää ottaa kuvat niistä. Luultavasti jo seuraavalla kerralla esittelen ensimmäisen tekeleen.
Tässä on käytössäni oleva saumuri: Berninan Bernette 234. Saumuri on jo vuosia vanha, mutta vastikään huollettu. Oma se ei tosin ole, sillä se on lainassa äidiltäni, joka tosin ei ole sitä tarvinnut enää vuosiin. Itse sain tietää saumurin olemassa olosta vasta tänä syksynä saumuroinnista puhuessani. Minulla on myös täysin oma ompelukone, josta nyt ei ole kuvaa vielä. Sain sen isotädiltäni lahjaksi ja luulen, että se on vanhempi kuin saumuri, mutta täysin varma en voi olla.
Tässä on (erittäin huono kuva) ala-asteella tekemäni neulatyyny. Hyvässä käytössä vieläkin. Jostain syystä en voi olla rakastamatta tuota siniruudullista kangasta.
Nämä aiheeseen liittyvät kirjat omistan:
Stanfield & Griffiths: Neulojan käsikirja (Silmukat, palmikot, kuviot: yli 160 mallineuletta käsityön ystäville), Otava. Aivan ihanan selkeä käsikirja aloittelijalle ja kokoneemmalle. Kirjassa neuvotaan suunnilleen kaikki neulomiseen liittyvä ja kuvat ovat selkeitä.
Otavan suuri ompelukirja (Käytännön opas kotiompelijalle), suom. Eeva-Liisa Nisula. Todella monipuolinen opas ompeluun. Sisältää paljon kuvia ja neuvoja niin välineistä kuin kankaistakin.
Tällä hetkellä minulta puuttuu eräs erittäinkin tärkeä osa ompelemista: en omista silitysrautaa enkä -lautaa. Mikä puute... Neulomiset vielä onnistuvat ilman, mutta ommellessa täytyy soveltaa ja pärjätä ilman.
Kerronpa vielä myös, että aloitin perjantaina kansalaisopiston huovutuskurssin. Olen aika innoissani, vaikki kaikki materiaalit ja tarvikkeet täytyykin hankkia itse, ja pääsen tekemään jotain vasta parin viikon päästä seuraavalla kerralla. Meillä on kaksi viikkoa aikaa hankkia tarvittavat. Olemme jossain vaiheessa suuntaamassa ystäväni kanssa penkomaan kirpputoreja, jos löytyisi jotain kivoja vanhoja villapaitoja, joita voisi kierrättää.
No comments:
Post a Comment
Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.