Ongelmia ja yllätyksiä
Listaanpa nyt hiukan vastoinkäymisiä, joita kohtasin mekkoa ja korsettia tehdessä. Eivät ole tapahtumajärjestyksessä, sillä en sellaista voi enää muistaa.
- Alushametta saumuroidessani saumuri päätti jumiutua. Vaikka nostin jalkani pois saumurin jalalta, saumuri jatkoi toimintaansa. Hämmästyin tätä niin suuresti, että päästin kankaasta irti ja saumuri lohkaisi mukavan palan alushameestani. Saatiin korjattua.
- Ompelin korsettiin yhden kangaspalan väärinpäin. Opettaja onneksi korjasi.
- Yritin silittää herkkää mekkoani liian kuumalla raudalla. Mekkoon jäi silitysraudan jälki (jota ei onneksi huomaa, ellei osaa katsoa).
- Viimeistelin mekkoani vanhan aikaisella ompelukoneella, joka päästi öljyt mekolleni. Onneksi sekin saatiin korjattua.
- Minulla oli paljon ongelmia oikein ompelemisen ja muun pikku työn kanssa.
- Loppujen lopuksi mekko oli liian pieni. (!!) En saanut nostettua käsiäni rinnankorkeutta korkeammalle. Opettaja sanoi, että se kuului asiaan. Mekkoa piti myös hiukan suurentaa vyötäröltä, sillä sain lisää pyöreyttä ennen tansseja. Onneksi isäni äiti on ammatiltaan kotiompelijatar, joten kärräsin mekkoni reilu puoli vuotta ennen tansseja korjattavaksi. Mammani neuvoi ja auttoi minua korjaamaan mekon esiintymiskelpoiseksi. Mekon etu- ja takakappaleet olivat yhtenäisiä kappaleita ylhäältä alas. Takana oli vetoketju, joten sille ei voinut tehdä mitään, mutta etukappaleen leikkasimme kahteen osaan, sillä kaula-aukkoakin piti hiukan korjailla. Korjailua tehdessä ei kohdattu ongelmia. Kaikki viat saatiin korjattua ja mekosta tuli todella nätti, ja nautin tansseista todella paljon.
Mekko edestä. Ei paras kuva. Mekko on rypistyi kaapissa, jossa se oli osittain muovipussissa, sillä muuten se ei olisi nätisti sinne mahtunut.
Asioita mielessä
Koulu
Koulussa on taas ihan hirveästi tekemistä. Vapaa-aikaa ei juurikaan ole ja päivät ovat pitkiä. Ei millään jaksaisi.
Ruotsin risteily
Mutta onneksi huomenna suuntaan rentoutuslomalle Ruotsin risteilylle ja pidän päivän oman loman koulusta. Vaikka tiistaina ei olekaan kuin kaksi tuntia englantia. Maanantaina ei ole ollenkaan kontaktitunteja. Mukava päästä Ruotsin laivalle, sillä siellä olen viimeksi päässyt käymään abivuonna abiristeilyllä.
Koira
Olen vanhempieni luona ja sisareni koira on täällä hoidossa. Nyt se nukkuu tässä kainalossani ja välillä on ollut vaikeata kirjoittaa, hauvelin nojatessa päätään käteeni.
EDIT (22.20)
Tämä muistelo sai minut unelmoimaan historiallisista mekoista. Asiaan vaikuttaa myös juuri nyt telkkarista tuleva Patriot... Tahtoisin niin sellaisen upean naisellisen röyhelö-pitsi-nauha-mekon, mutta missä sitä sitten käyttäisi. Naamiaisia ei kovinkaan usein järjestetä täällä päin =( Pitää valita seuraavaksi cosplay-asuksi jokin historiallinen....
No comments:
Post a Comment
Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.