Saturday, May 26, 2012

Parveke kesäkuntoon 2012

Olen koko päivän ahkeroinut parvekkeen kimpussa. Normaalisti en näkisi näin paljon vaivaa kun nyt olen nähnyt. Tämä kesä onkin monessa mielessä iso poikkeus ja eroaa muista kesistä. Vietän tänä vuonna ensimmäistä kertaa koko kesän Joensuussa. Nyt on joku huolehtimassa parvekkeesta ja kasveista joka päivä. Kattoa parvekkeessa ei ole, mikä rajoittaa todella paljon. Lisäksi törkyinen parvekkeemme kaipasi kipeästi kohennusta.

Dyykkasin tuon ruukun entisen asunnon roskakatoksesta. Hyvä löytö!

Parvekkeen seinät olivat niin törkyisiä, että luulen ettei niitä oltu putsattu ikinä (ja tämä on varmaan 30-40 vuotta vanha kerrostalo). Hankasin seinät puhtaaksi, ja lattiakin piti pestä. Lisäksi seikkailin torille ostamaan kukkia ja vähän ajan päästä citimarkettiin ostamaan lisää multaa. Onneksi ilma oli helteinen ja mainio. Tosin viimisiä kukkia istuttaessani mullan haun jälkeen, kuumuus alkoi olla aavistuksen sietämätöntä.


Kunhan pahin porotus loppuu siirryn parvekkeelle nautiskelemaan olosta.

Ps. Nauttikaa näistä terävistä onnistuneista kuvista, sillä muutaman seuraavan postauksen kuvat ovat ihan jotain muuta luokkaa. Pahoittelut jo etukäteen.

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.