Thursday, February 16, 2012

Ystävänpäivälahjoja 2012

Tänä vuonna tein ystävilleni Sorsaskan innoittamana lahjaksi korviksia. Parin itselle tekemän kokeilukorviksen (niistä lisää myöhemmin) lisäksi nämä ovat minun ensimmäisiäni. Näitä tehdessä huomasin kyllä, ettei taitoni olleet huippuluokkaa ja, että parit työvälineet olisivat hyvä hankinta. Kuitenkin uskon, että lahjan saajat pitivät lahjastaan.

 .


Korviksien tekeminen oli hauskaa, ja varmasti teen jatkossa lisääkin, kunhan ideat pyörivät ja saan välineitä hankittua. Jokaiselle korvisparille tein myös pussukan toisin sanoen koristelin valmispussukan kivan näköiseksi.



Sain Sorsaskalta myös Liebster Blog -tunnustuksen, johon palaan  myöhemmin. Kulunut viikko on ollut hiukan kummallinen, joten nyt en pysty/jaksa/ehdi toteuttaa ihan kaikkea mitä olin ajatellut ihan heti. Tällä tarkoitan juuri blogin päivittämistä. Minulla on monia aiheita kirjoitettavana, joista tässäkin postauksesta olen maininnut jo kaksi! No onneksi huomenna on perjantai ja sitten on viikonloppu.



Pikku hiljaa pitäisi ryhtyä miettimään tarkemmin kesää ja tulevia cosplay-juttuja. Teen listausta mahdollisista hahmoista, joista pitäisi sitten päättää mitä lähtee tekemään. Ja sitten on vielä koulu ja kaikkea. Elämää.

4 comments:

  1. Kauniita! Onko sulla pyöröpihdit? Mulla on yhdet melkein ylimääräiset...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä mulla taitaa olla pyöröpihdit. Semmoset tämmöset http://www.mihelmi.fi/@Bin/168360/alicateredondo.jpeg tarvisin ainakin semmoset tasapäiset mil voi pitää kiinni. Mulla oli työkalusarjassa, mutta se on kadonnut jonnekin.

      Delete
  2. Kiitos vielä tätäkin kautta <3

    ReplyDelete

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.