Seikkailin tänään ystäväporukalla tutkailemaan hiukan isompia kirppareita keskusta-alueen ulkopuolelle. Sieltä mukaan tarttui jokaiselle jotain kivaa. Reissu oli siis mitä mainioin. Lisäksi pääsin näkemään pitkästä aikaa yhtä ystävääni, jota en kasvotusten ollut ehtinyt tavata vielä tänä vuonna. Sain myös annettua hänelle viimein joululahjan, josta tulikin myöhästynyt joululahja/aikainen ystävänpäivälahja. Nyt kun minun ei tarvitse enää salailla yllätystä, voin näyttää teillekin tämän tekeleen.
Löysin kaupasta mitä suloisimmat lasiset sinappikipot, jotka päätin koristella, sillä tiesin hänen pitävän ja arvostavan itsetehtyjä lahjoja. Minulla oli valmiina kivaa servettiä, josta leikkasin sopivat palat ja sivelin servettilakalla palat kiinni, käytin uunissa ja nyt ystävälläni on ihan käyttökelpoiset ja pestävät sinappikipot - tai mihin käyttötarkoitukseen hän ikinä niitä käyttääkään.
Kirpputorilta löysin cosplay-asuuni sopivia nahan paloja, joilla meinaan päällystää Rikkun kengät sekä käyttää pariin muuhun yksityiskohtaan.
Kirpparilta eksyi myös mukaan intialaishenkinen laukku (joka tässä kuvassa näyttää ihan topilta).
Ihana kiinalainen teekippo.
Nätti vihreä maljakko.
Sekä kiilakorkokengät, joita katselin kaupasta, mutten ostanut, koska olivat kalliit!
Kengät ovat numeron liian isot, mutten antanut sen häiritä sillä ne olivat ihan mukavat ja nyt saattaisi jopa mahtua villasukka jalkaan ja kenkiin yhtäaikaa.
Kengissä ei ollut muuta vikaa, kuin vähän kulumista ja toisesta kengästä puutui koristenappi. Joten kun tämmöinen löytyy kirpparilta 4 eurolla (!!!!!!!) niin todellakin otan mukaan! Alkuperäinen hinta on jotain nelisenkymmentä euroa. Voin aina koristella ja tehdä kengistä oman näköiseni vaikka ne ovatkin joskus olleet jonkun toisen jalassa.
Lopuksi vielä pari vuotta sitten koristelemani kangaskassi. Go ekologisuus!
Tänään olen hyvin romanttisella tuulella lähestyvän ystävänpäivän takia.
No comments:
Post a Comment
Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.