Thursday, September 13, 2012

Making of Elvynn #1 - Kaulakorsetti

Kankaat hommattuani aloitin hyvissä ajoin Elvynnin puvun rakentamisen kaulakorsetit. Pitkään googlettelin mahdollisia ohjeita ja kaavoja, mutta löysin ainoastaan maksullisia ja pelkkiä kuvia valmiista tuotoksista. Ei auttanut kuin ryhtyä kokeilemaan. Dokumentoinkin kaikki vaiheet, joita kokeilin ennen kuin löysin sen johon olin tyytyväinen.

Kuvia pystyy klikkaamaan suuremmiksi.





Viimeisin kaava ei sekään täysin täydellinen ollut, mutta riittävä minun tarpeeseeni. Kaulus kiinnitetään kolmella napilla, joista itse käytin vain ylintä nappia, koska kaulus näytti paremmalta, eikä kuristanut tai ahdistanut. Paikoillaan se ei kuitenkaan pysynyt jos päätä liikutteli, mutta en pitänyt tätä ongelmana. Täytyi vain muistaa asetella se oikein.


Tulevaisuutta ajatellen kehitettävää on sivuissa ja takaosassa, ja niiden siistissa istumisessa. Muuten kaulakorsetti/kaulus on oikein hyvä.

Näissä seuraavissa kuvissa olen onnistunut hankkimaan peruukin ja olen myös tehnyt korsetin valmiiksi, josta tuleekin juttua seuraavaksi. Saatatte myös ihmetellä miksi näissä kuvissa kaulakorsetti on selkeästi sinisen värinen, mutta preferenssikuvassa se on vihreä. No, niin ihmettelen minäkin. Tämä on taas sitä minun kuuluisaa valokuvaustaitoani. Voin kuitenkin vakuuttaa, että sekä kangas, että peruukki ovat väritykseltään vihreämpiä. Todisteena edellisen postauksen kuvat, sekä muutamat muut, jotka tulevat myöhemmin. Peruukin väritykseen palaan myöhemmin omassa postauksessa.



No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.