Friday, August 5, 2011

Tulevia yllätyksiä


Aloittelin seuraavaa projektiani. Sen verran paljastan, että kyseessä on cosplay-asu. Hahmoa en kuitenkaan paljasta vielä. En ole tällä hetkellä Joensuussa, enkä ole sinne ihan vielä palaamassa. Ostokset täytyi siis hoitaa tässä pikku kaupungissa, ja tyytyä sen tarjontaan. Täällä on kaksi kangasliikettä (kumpakaan ei ole Eurokangas), joista toisesta onnistuin löytämään nätit ja villit kankaat, joihin olen tyytyväinen. Löysin myös sopivat nauhat yksityiskohtia varten, joista kuitenkin ostin vain metrin mallikappaleet, sillä en vielä osannut sanoa kuinka paljon tarvitsen.


Täällä ei kuitenkaan ole mitään erikoisaskarteluliikettä, joten täytyi tyytyä Tiimarin tarjontaan. Tiedossa on paljon ajattelemisen aihetta, soveltamista, näpertämistä ja ompelemista. Tänään kuitenkin leivon Mustikka-marengi-piiraan.

Nyt on taas se aika kesästä (kesästä!), jolloin aletaan höpisemään koulujen alkamisesta. Minulla koulu alkaa syyskuun alussa, enkä ole yhtän valmis vielä menemään sinne! Lomani alkoi vasta kesäkuun puoli välissä ja olen ollut töissä, joten kesä tuntuu hyvin lyhyeltä. Voisin olla vielä ainakin syyskuun lomalla ;)

1 comment:

  1. Tiedän muuten missä on aika hyvä helmivalikoima... Että jos on tarvetta, tule penkomaan...

    ReplyDelete

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.