Friday, August 3, 2012

Vintage laukku #1

Inspiroiduin tekemään pieniä käsilaukkuja ns. baarilaukkuja tai iltalaukkuja. Tämä on ensimmäinen, joka valmistui (loput ovat vasta tulostettuja kaavoja). Koko on pieni ja malli simppeli, joten toteuttamiseen meni käytännössä yksi ilta. Kaava on Emma Brennanin Making Vintage Bags -kirjasta, jos muistan oikein, ja sitä suositteli minulle Aquila. Malli on nimeltään Dorothy/Evelyn.



Pientä pään vaivaa aiheutti se, että minulla oli vain kaavat, ei ompeluohjeita, joten jouduin laittamaan harmaat aivosoluni työhön ja päättelemään miten laukku kannattaa koota. Onnistuin. Vajaa vuosi sitten haaveilin tästä kyseisestä kankaasta, ja vastustin pitkään kiusausta, mutta lopulta annoin periksi ja ostin palan. Enkä ole katunut! Sisällä on Silosta ylijäänyttä sinistä vuorikangasta sekä koviketta antamassa ryhtiä.


Käsi antamaan kuvaa koosta.
En malta odottaa, että saan tilaisuuden testata tämän laukun toimivuutta. Yleensä pidän laukuista, joissa on olkahihna ja harvemmin tämmöisista kirjekuodimallisista.

3 comments:

  1. Ai mie siullekin sanoin siitä kirjasta? :D No, kiva kirja on, ja mullakin joitain kaavoja (ja ompeluohjeita!) skannattuna koneelle, jotta voin ommella lisää. Laukusta tuli kyllä hauskan näköinen, tuo sininen kangas upea <3__<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, sillon ku mä kaipailin uutta käsilaukkua niin vinkkasit. :) Tää kangas kyllä vie sydämen mennessään.

      Delete
  2. No on kyllä kivan näköinen laukku! :-)Ihana tuo läppä, kun se ei oo ihan normaali, vaan laskeutuu alaspäin tuollain kivasti :-)

    <3: Anniina

    ReplyDelete

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.