Sunday, April 4, 2010

Kohti cosplay-kesää!

Nyt se on sitten virallista ja todella tapahtuu! Minä ja muutama ystäväni suuntaamme Desuconiin Lahteen kesäkuussa pistämään pystyyn myyntikojun! Varasin eilen meille myyntipöydän Desuconin taidekujalle. Myymme siellä omia tekeleitämme. Muun muassa huovutustöitä, lompakoita, pipoja ja mahdollisesti muuta kivaa. Desucon on 12.-13. kesäkuuta Lahden Sibeliustalolla. Jos eksyt sinne niin tervetuloa käymään pöydässä! Tapahtuma on pääsymaksullinen. Tulen kevään mittaan esittelemään myyntiin tekemiäni töitä ja kertomaan asioista tarkemmin.

Nyt kuitenkin siirrytään kesäkuusta takaisin huhtikuulle. Viime keskiviikkona kävin ostamassa cosplay-pöksyihini vuorikankaan sekä vetoketjuja. Eurokankaassa oli jotenkin tosi huono valikoima väreissä tällä kertaa. Vihreitä oli tasan kaksi eri sävyä, toinen vaaleampi ja toinen todella tumma. Otin vaaleamman. Viskooninen vuorikankaani on oikein desingtuote! Eikä maksanut oikeastaan yhtään liikaa. Vetoketjuissakaan ei ollut oikein tyydyttävää värivalikoimaa, vaan jouduin tyytymään siihen mikä oli tarpeeksi lähellä. Eipä tuo haitannut sillä, eihän se vetuketju sieltä minnekään näy. Ostin myös paitaa varten varmuuden vuoksi vetoketjun, mutta nyt päädyin olemaan käyttämättä sitä. Paidan kangas on venyvää ja testailin, että saan sen hyvin päälle ja pois ilman vetoketjua.


Tilasin viime viikolla uudet musteet tulostimeeni ja samalla magneettipaperia, jota halusin testata. Siitä voi tehdä itse magneetteja. Olen todella innoissani. Ajattelin tehdä magneettaja myyntiin.


Muistatteko vielä kun kävin alkutalvesta kansalaisopiston huovutuskurssilla? Laittoivat sieltä viestiä, että haluaisivat saada töitäni näyttelyyn. Olen siitäkin innoissani, sillä töitäni ei ole ikinä ollut missään näyttelyissä (koulun seinille ripustettuja raapustuksia ei lasketa!). Eipä intoani vähennä vaikka samainen viesti laitettiin todennäköisesti kaikille kurssille osallistuneille. Innostuin siitä hiukan huovuttamaan, ja neulahuovutin pääsiäispupun. Kyllä sillä on korvat ja häntäkin.



Perjantaina suuntasin mammalleni vetoketjukonsultaatioon, ja nyt pöksyt ovat melkein valmiit! Lahkeista puuttuu enää röyhelöt. Vetoketju ei loppujen lopuksi ollut niin vaikea laittaa, mutta ilman apua en kyllä olisi sitä itse ikinä ymmärtänyt.


Tänään ompelin myös paidan kokoon. Sitä täytyy enää vähän lyhentää ja kaulus tehdä, sekä koristukset. Sitten se on valmis.


Tällä tavalla kuvattuna paidan muodot eivät pääse oikeuksiinsa, mutta päällä se näyttää oikein hyvältä ja juuri oikeanlaiselta. Hommat jatkuvat taas ensi viikolla.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.